DevColle 260 miljoonan euron pitkäjänteiset sijoitussitoumukset seuraavan sijoitushankkeen toteuttamiseksi

15.12.2021

• DevCo on kerännyt 260 miljoonaa euroa pitkäjänteistä pääomaa johtavilta yksityisiltä ja institutionaalisilta sijoittajilta Suomesta ja muualta Pohjois-Euroopasta. Sijoittajakunnassa on mukana sekä DevCon aiemmat sijoittajat että muutama valikoitu uusi instituutio ja yksityissijoittaja
• Kerätty pääoma tullaan käyttämään DevCon seuraavaan sijoitukseen ja siihen mahdollisesti liittyviin jatkosijoituksiin
• DevColla on perinteisestä pääomasijoitustoiminnasta merkittävästi erottuva toimintamalli, jonka mukaisesti se keskittyy vain rajalliseen määrään yrityksiä, osallistuu dedikoiduilla tiimeillä aktiivisesti niiden kehitystyöhön sekä toimii pitkällä omistushorisontilla
• DevCo on nykyisin merkittävä omistaja kolmessa oman toimialansa johtavassa suomalaisyrityksessä, eli Vexve Armatury Groupissa, Medix Biochemicassa ja Blueforsissa

DevCo Partners (”DevCo”) on kerännyt 260 miljoonaa euroa pitkäjänteistä pääomaa seuraavaan sijoitushankkeeseensa. Sijoittajiin lukeutuu johtavia kotimaisia ja pohjoiseurooppalaisia sijoittajia, kuten Antti Herlin, Georg Ehrnrooth, Ilkka Paananen, Keva, VER, Varma, Ilmarinen, Rettig Group, OP Ryhmä ja Argentum. Sijoitussitoumukset kerättiin syksyn aikana alle kolmessa kuukaudessa voimakkaan sijoittajakiinnostuksen ansiosta. Hanke tuli ajankohtaiseksi DevCon toteutettua keväällä 2021 sijoituksen Blueforsiin aiemmista, syksyllä 2019 kerätyistä 180 miljoonan euron sijoitussitoumuksista.

DevCo on suomalainen aktiivinen omistaja ja kehityskumppani laadukkaille keskisuurille yrityksille, joiden liikevaihto on tyypillisesti 50 - 500 miljoonaa euroa. DevCon tavoitteena on rakentaa pitkällä aikavälillä globaalisti johtavia yrityksiä valikoiduilla niche-toimialoilla. Se tukee yritysten kehitystä tarjoamalla operatiivisia lisäresursseja ja strategista tukea sekä pitkäjänteistä pääomaa ja räätälöityjä omistusratkaisuja. DevCon tiimissä on 12 kokenutta ammattilaista, joita tukee aktiivinen teollisten neuvonantajien, ankkurisijoittajien ja toimialaeksperttien verkosto.

DevCo on nykyisin merkittävä omistaja kolmessa oman toimialansa johtavassa suomalaisyrityksessä, eli Vexve Armatury Groupissa, Medix Biochemicassa ja Blueforsissa. Kokonaiskehitys kussakin kolmessa yrityksessä on ollut erittäin hyvää DevCon omistuksessa – esimerkiksi vuosista 2016 ja 2018 DevCo-yhtiöihin kuuluneiden Vexve Armatury Groupin ja Medix Biochemican yhteenlaskettu liikevaihto on DevCon omistuksen aikana lähes kolminkertaistunut. Kannattava kasvu on syntynyt aktiivisista orgaanisista kehitystoimista sekä yhteensä kuudesta kansainvälisestä lisäyritysostosta.

“Oli jälleen kerran hienoa huomata merkittävien koti- ja ulkomaisten sijoittajien vahva kiinnostus DevCoa kohtaan. DevCon erottautuvan mallin keskeiset kulmakivet ovat säilyneet muuttumattomina toimintamme alusta lähtien, ja luottamuksemme niihin on ajan myötä vain kasvanut. DevCon ainutlaatuinen toimintamalli, entisestään vahvistettu ydintiimi sekä nyt kerätty pääoma tarjoavat erinomaiset edellytykset neljännen sijoitushankkeemme toteuttamiseksi ja siihen mahdollisesti liittyviin jatkosijoituksiin. Haluamme kiittää kaikkia sijoittajiamme luottamuksesta ja odotamme innolla yhteistyötä koko sijoittajakunnan kanssa”,

sanoo Juhani Laakso, yksi DevCon partnereista.

Lisätietoja:
Juhani Laakso, Partner
Puh.: +358 40646 2255

DevCo on suomalainen kehityskumppani ja aktiivinen omistaja, jonka tavoitteena on rakentaa pitkällä aikavälillä globaalisti johtavia yrityksiä valikoiduilla niche-toimialoilla. Se tukee yritysten kehitystä tarjoamalla operatiivisia lisäresursseja ja strategista tukea sekä pitkäjänteistä pääomaa ja räätälöityjä omistusratkaisuja. DevCo on perustettu vuonna 2014 ja se on nykyisin merkittävä omistaja kolmessa oman toimialansa johtavassa laatuyrityksessä – Vexve Armatury Groupissa, Medix Biochemicassa ja Blueforsissa.

www.devco.fi