DevCo vahvistaa tiimiään – Timo Ihamuotila Senior Advisoriksi

18.3.2024

DevCo Partners vahvistaa tiimiään nimittämällä Timo Ihamuotilan Senior Advisoriksi.

Timo tuo mukanaan runsaasti kokemusta maailman johtavista teknologiayrityksistä. Hän on vuodesta 2017 alkaen toiminut ABB-konsernin talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hän siirtyi ABB:lle Nokia Oyj:stä, jossa hän oli toiminut konsernin talousjohtajana vuodesta 2009.  

Hän toimii tällä hetkellä mm. Kone Oyj:n ja Oras Investin hallituksen jäsenenä.

”Tunnen Timon hyvin sekä Nokian että ABB:n ajoilta. Me kaikki olemme iloisia siitä, että Timo liittyy joukkoomme”,

sanoo DevCon hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta.

DevCo lyhyesti
DevCo on kehityskumppani ja aktiivinen omistaja, jonka tavoitteena on rakentaa pitkällä aikavälillä globaalisti johtavia yrityksiä valikoiduilla niche-toimialoilla. DevCo tarjoaa yritysten kehityksen tueksi operatiivisia lisäresursseja ja strategista tukea sekä pitkäjänteistä pääomaa. DevCo on tällä hetkellä merkittävä omistaja kolmessa globaalisti johtavassa niche-toimialan yrityksessä Vexve Armatury Groupissa, Medix Biochemicassa ja Blueforsissa.